Ajellessani toisena pääsiäispäivänä alas etelään näin eräällä paikkakunnalla  teurastettuja lampaita roikkumassa tien vieressä. Osa oli juuri teurastettu – veri valui maahan tai ruhon alle laitettuun astiaan, osa lihasta roikkui puolikkaina paljaaltaan tai muovipusseissa pikku ”ravintolan” edessä telineissään. Lampaan taljoja roikkui vähän joka nurkalla. Kojujen edessä savusi myös grillin näköisiä mustia peltilaatikoita. Miehet viittoilivat innokkaasti pysähtymään. En pysähtynyt.

Ajattelin sitten asiaa ajan kanssa, rohkaistuin ja päätin pysähtyä, kun tulee seuraava koju kohdalle. Olisihan se oiva pääsiäislammas? No,  kojuja ei sitten enää ollut ainakaan tien varrella. Että se siitä ”carpe diemistä”.

Paluumatkalla, parin päivän päästä, sitten olin jo päättänyt pysähtyä heti kun sopiva koju sattuu kohdalle. Niinpä sitten taas innokkaan viittoilun opastamana kaarsin tiensyrjään ja kävin neuvottelemaan syötävästä. Olin ajatellut, että noissa savuavissa pöntöissä olisi kauan hautunutta lammasta valmiina. Mutta lampaan jalka otettiinkin alas koukusta ja iskettiin lihakirveellä sovitut kolme mojovaa siivua rasvaista lihaa ja laitettiin grilliin. Mausteeksi ei muuta kuin ripaus suolaa. Näppärästi kävi ruoan tilaus ja määrittely ranskaksi. Minä kun en arabiaa osaa.

Lihan kypsymistä odotellessa sain leipää, harissaa, oliiveja ja salaattia. Kahvikin käytiin hakemassa autolla läheisestä kahvilasta. Grillistä levisi ruokahalua herättävä tuoksu. Se voitti jopa ohi ajavien rekkojen pakokaasut.

Ja lammas oli hyvää. Ei yhtään villan makuista. Rasvakin oli maukasta. Aivan oivallinen pääsiäsilammas! Tietysti se, että vieressä suolisteliin ja nyljettin seuraavaa lammasta, olisi voinut haitata makunautintoa, mutta kumma kyllä ei. Olipahan tuoretta lihaa, ja alkuperä oli hyvin tiedossa 🙂