Tänään oli ensimmäinen sunnutaiaukiolo Säynätsalon Kunnantalon Infopisteellä siinä muodossaan kuin se nyt toimii jouluun saakka. Kävijöitä oli toimintamalliin nähden sopivasti. Kuusitoista vierasta on käynyt nyt kun aukioloa on vielä hetki jäljellä. Välillä sai jo juosta portaita ylös alas, kun opastettavia oli Kunnantalolla ylhäällä ja uusia tulossa alas infopisteelle. Toivottavasti kukaan ei jäänyt oven taakse kolkuttelemaan!

Vierailijoita oli tänään lähiympäristöstä ja kaukaa Kainuustakin. Mukavia vieraita sunnuntain vietossa perheinä ja lapsineen. Kun viikolla vieraat ovat arkkitehtejä ja arkkitehtiopiskelijoita enimmäkseen, niin tänään oli ”tavallisia” ihmisiä, joita rakennus ja Alvar Aalto kuitenkin kiinnostavat. Palautteen mukaan käynti kannatti. Ja kun talossa edetään keskustellen, niin aina joukosta löytyy uusia tarinoita ja kokemuksia kerrottavaksi edelleen.

Ihan paikallisia saataa tietysti harmittaa 8 euron pääsymaksu, kun taloon on aina ennen päässyt ilmaiseksi. Paikallisille Säynätsalolaisille avaankin ilmaisen pääsyn Kunnantalolle keskusteluopastuksineen kun ensimmäinen ehto (1) ja joku seuraavista kolmesta (2-4) ehdosta täyttyy:

  1. Kävijä on Säynätsalon Asukkaat -Facebook-ryhmän jäsen. Ryhmään voi anoa jäsenyyttä ko. sivuilla. Sivuilla on muutoinkin hyödyllistä informaatiota Säynätsalon tapahtumista.
  2. Kävijä on tykännyt tai seuraa Jyväskylän kaupungin Säynätsalon Facebook-sivua.
  3. Kävijä kertoo jonkin mielenkiintoisen tarinan tai tiedon Kunnantalosta vierailun aikana.
  4. Kävijä seuraa Aaltoinfo-sivustoa. Sivun oikeassa alareunassa on painike, josta voi tilata itselleen sähköpostiviestin uusista blogikirjoituksista.

Tervetuloa Säykkiläiset!

Ohessa vielä syksyisiä kuvia tältä päivältä.