dav

Simo Peteri, päivänsankari  Man of the day

You find English translation after the Finnish story.

Näyttely on avoinna syyskuun loppuun saakka.

Sunnuntaina vietimme kunnantalolla Simo Peterin valokuvanäyttelyn, ”Päijänne – Säynätsalo maisemakuvina”, avajaisia. Vaikka ilma olikin hieman perjantaisesta viilennyt, paistoi kevätaurinko onneksi meidän kunnantalon työntekijöiden sekä vieraiden iloksi koko päivän ajan. Harri oli nostanut ensimmäistä kertaa ulkokalusteet sisäpihan kiveykselle, ja muutama vieras uskaltautuikin jo ulos nauttimaan kahvista ja suussasulavista juustokakuista.

simo_peteri_8

Kuvauspaikat oli kätevästi merkitty karttaan  The shooting locations were conveniently placed on a map

Paikallisuus oli vahvasti läsnä avajaistilaisuudessa. Simo itse on Muuratsalosta kotoisin, ja valokuvien aiheena tietysti lähiseudun luonto. Kunnantalon tiloissa raikui siis pitkästä aikaa iloinen suomen kielen sorina, kun paikalliset asukkaat, ystävät ja sukulaiset vaihtoivat kuulumisia ja ihastelivat Simon töitä. Kaikki tuntuivat tuntevan toisensa jollain tapaa, ja olenkin saanut sen vaikutelman, että Säynätsalossa on hyvinkin vahva yhteisö. Ulkopuolisetkin toivotetaan kuitenkin avosylin tervetulleiksi –olen itse saanut erittäin lämpimän vastaanoton ja myös avajaisiin sattuneet turistit saivat osansa paikallisten ystävällisyydestä.

Ulkomaalaiset vieraat olivatkin tulleet pitkän matkan päästä kunnantalolle. Alan oli tullut katsomaan kunnantaloa Kapkaupungista, ja Ursula ja Eddy Melbournesta asti. He kokivatkin iloisen yllätyksen, kun ilmaisen opastekierroksen lisäksi he pääsivät nauttimaan Simo Peterin valokuvista sekä kakkukahveista. Ursula ja Eddy varsinkin ihastuivat valokuviin ja tilasivat Simolta vedoksenkin kotiin vietäväksi. Australiassa ei taideta juuri lunta nähdä, joten pohjoisen Suomen luontokuvat ovat varmasti hieno muisto ikimuistoisesta lomamatkasta.

Kiitos kaikille vieraille!

 

nor

Jopa australialaiset uskaultautuivat ulkoilmaan kahville Even the Australians dared to go outside to enjoy their coffee.

Yesterday we celebrated the opening day of Simo Peteri’s photo exhibition, ”Päijänne-Säynätsalo in landscape photos”. Even though the weather had cooled down a little since Friday, luckily the spring sun was shining upon us all day here at the Town Hall. Harri had set up the outside café area for the first time this year, and a few guests even dared to go outside to enjoy their coffee and melt-in-the-mouth cheesecake.

Locality was strongly present at the opening event. Peteri himself is from Muuratsalo, and of course the photos portray the local nature. For the first time in a while it was the Finnish language echoing in the hallways of the Town Hall as local residents, friends and families exchanged their hellos and marveled at Simo’s work. It seemed like everyone knew each other in one way or another, and I have indeed gotten the impression that the Säynätsalo community is very strong. However, the outsiders are welcomed with open arms too people have been nothing but warm towards me and even the few tourists who happened upon the opening celebrations were treated by kindness by the local people.

And had our guests come a long way to see the Town Hall! Alan had arrived from Cape Town to visit us, and Ursula and Alan all the way from Down Under, Melbourne. They were pleasantly surprised when in addition to the usual guided tour they got to enjoy Simo’s photography, coffee and cake. Ursula and Eddy especially admired the photos and even ordered a copy from Simo to be delivered to their home. I doubt it snows a lot in Australia, so I’m sure some wintery photos from Finland are an exceptional reminder of an unforgettable holiday.

Thank you everyone for coming!